Gutsy Talk toi valkokankaalle vuoden vaikuttavimmat teot

Gutsy Go:n vauhdikas vuosi huipentui, kun Gutsy Talk toi 12.12. Tennispalatsin valkokankaalle 10 vuoden vaikuttavinta Gutsy Go -tekoa. Palkittujen joukossa myös yleisöäänestyksen voittaja! Mukana juontamassa tapahtumaa oli Gutsy Sparkseja eri puolilta Suomea.

Tilaisuudessa nähtiin 10 Gutsy Go -videota, jonka jälkeen jury palkitsi suosikkinsa ja myös yleisö pääsi äänestämään oman valintansa voittajaksi.

Pihla ja Astrid

Juryssä mukana ollut Gutsy Go:n yhteistyökumppani Tradeka palkitsi Gutsy Heroes -projektin, joka on nuorten kehittämä koulutus päiväkoti-ikäisille lapsille koulun alkuun liittyvien pelkojen vähentämiseksi. Palkintona Tradeka tukee Gutsy Heroes -konseptin jatkoa ja leviämistä 10 000 eurolla.

Juryn toinen osapuoli, samaten Gutsy Go:n kumppanina toimiva Finnkino palkitsi Joka kolmas -projektin, jonka tavoitteena on madaltaa kynnystä puhua itsetuhoisista ajatuksista sekä rohkaista myös kysymään niistä. Palkintonaan Finnkino levittää suurelle yleisölle elokuvateattereissaan Joka kolmas -videosta tehtyä traileria.

Annika ja Rafi

Elsa ja Benjami

Yleisöäänestyksen voittajaksi nousi Possuterapiaa -projekti, joka kutsuu ihmiset puhumaan mieltään painavista asioista sympaattisimmalle mahdolliselle terapeutille: Manteli -nimiselle minipossulle!

Kiitos tuesta säätiöille, yhteistyökumppaneillemme & jurylle Lääkäriseura Duodecim, Finnkino, Osuuskunta Tradeka sekä upeat nuoret inspiroivista puheenvuoroista!

Veera Ikonen, Finnkinon Tiina Hovi ja Tradekan Perttu Puro sekä Iida

Privacy Overview

This website uses cookies so that we can provide you with the best user experience possible. Cookie information is stored in your browser and performs functions such as recognising you when you return to our website and helping our team to understand which sections of the website you find most interesting and useful. The site uses google analytics.