Maailmassa on yli 190 maata. Niistä 90% kouluttaa nuoristaan sotilaita. Yksikään maa ei järjestelmällisesti kouluta sukupolviaan rauhantekijöiksi. Suomi voi olla ensimmäinen.
On aika määrittää sana rauha uudelleen. Se ei ole poliittinen tila tai kalliita kansainvälisiä sopimusneuvotteluja vaan arkipäivän ongelmanratkaisua tavalla, joka lisää myönteistä vuorovaikutusta ihmisten välille. Useimmiten se tapahtuu kaupungeissa ja naapurustoissa.
Tarvitaan radikaali asennemuutos suhteessa nuoriin. Aikuiset kohtelevat nuoria “sit kun” asenteella. “Sit kun olet saanut tutkinnon, sit kun olet saanut työpaikan, sit susta on hyötyä maailmalle.” Tarvitsemme tilalle “Nyt kun” asenteen. Nuorten uskallus kokeilla uutta, vahva oikeudenmukaisuuden taju ja toiveikkuus ovat vahvuuksia, jotka tulee ottaa näkyvästi käyttöön koko yhteisön hyväksi.
Maailma ei parane sillä, että nuorille tarjotaan tyhjä lupaus mahdollisuudesta tehdä mitä vain. Rauhan innovaatiot syntyvät, kun nuoret saavat tuekseen aikuiset. Ei sanelemaan miten tehdä tai varoittamaan kaikesta mikä voi mennä pieleen, vaan innostamaan ja tarjoamaan omat kätensä, kontaktinsa ja aikansa.
Aivan uusi kokemus rauhasta on syntymässä. Sellainen, josta kuka tahansa meistä voi saada kimmokkeen tehdä itse hyvää.
Tee rauha näkyväksi.