Tee rauha näkyväksi
Gutsy Go on Suomen suurimman innovaatiopalkinnon ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon voittanut menetelmä, joka antaa nuorille työkalut toteuttaa rauhaa lisääviä ratkaisuja oman yhteisönsä hyväksi. Yhteistyökumppanina toimivat kunnat ja kaupungit ja toimintakenttänä peruskoulun yläluokat. Malli yhdistää monialaista osaamista tukevien tulevaisuustaitojen opettamista, vahvuuspedagogiikkaa ja median käytön koulutusta. Mallia on menestyksekkäästi toteutettu jo yli 20 kaupunkikohteessa.